Blogin aloittaminen on aina yhtä järjetöntä. Jotain pitäisi kai itsestään kertoa, mutta ei kuitenkaan liikaa. (Varsinkaan minun tapauksessani, sillä olen a) niin hullu, ja/tai b) niin tylsä, että säikäyttäisin mahdolliset lukijat jo näin alkuvaiheessa karkuteille.) Mutta joo, olen parikymppinen kieltenopiskelija Suomenmaan läntiseltä puoliskolta. Lomat (mukaanlukien käynnissäolevan joululoman) vietän lähes poikkeuksetta kassakoneen ääressä. Vakituista teekkaria miehenpuolta ei ole, etsinnät jatkuvat yhä. Musiikkia kuuntelen paljon (makuni tosin on vähintäänkin mielenkiintoinen), keikoilla käyn harvemmin (opiskelijabudjetti). Sama pätee elokuviin - videovuokraamon henkilökunta moikkaa jo etunimellä. Kirjoja kuluu myöskin ihan kiitettävästi (ks. laatikko sivupalkissa), ellei yliopiskelu vie liikaa aikaa.

Miksikö kirjoitan blogia? Ingen aning, faktiskt. Miksen kirjoittaisi?

Huomenna on ensimmäinen työpäivä sitten heinäkuun lopun. En odota mitenkään innolla, vaikka vuoro onkin verrattain lunkki (klo 10-16). Onnistun kuitenkin saamaan koneen tilttaamaan, tai vaihtoehtoisesti kassalleni iskee yksi niistä Tappajamummoista, jotka onnistuvat tekemään kaikesta numeron. (Kassatyö on toki siitä mukavaa, että yleensä jo tunnin, kahden jälkeen muistaa, miksi opiskelee tiedekorkeakoulussa.)

Tänään (kronologia - mitä se on?) kiersin Isän kanssa mailla tervehtimässä Isän vanhempia, kahta isotätiäni ja yhtä isosetääni (onkohan se oikea termi isänisän veljelle).  Kotimatkalla kiersimme vielä hautumaan kautta sytyttelemässä kynttilöitä. Minulle tulee tuollaisista reissuista aina huono omatunto. Osittain sen vuoksi, että en käy tarpeeksi usein. Enimmäkseen sen vuoksi, että Isän suku on minulle rakkaampaa kuin Äidin. Minkäs teet?

Kaipa minä palailen Ondskanin pariin ja yritän mönkiä ihmisten aikaan petiin.


/N