Jos ruotsintaitonne hiukankin riittää, etsikää kätösiinne Carl-Henning Wijkmarkin Stundande natten. Yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Nordsteds Förlagin sivuilla kirjaa kuvataan sangen osuvasti, ja siellä voi lukea näyteluvunkin kirjasta. Klikatkaapa tätä. ;)

Stundande natten sai jopa minun kaltaiseni pakkopositiivisen humanistilapsen pohtimaan pitkäaikaissairaiden asemaa - sekä omaa vanhuutta. Sitten joskus, (jos/)kun minä olen vanha, onko nykypäivän eläke-, sosiaaliturva- ja hoitojärjestelmillä jäljellä muuta kuin muisto? Saammeko me 1980-luvulla syntyneet jäädä eläkkeelle ennen kahdeksattakymmenennettä ikävuotta? Pitäisiköhän tässä sittenkin alkaa eläkesäästää: neljänkymmenenneljän vuoden kuluttua olen melkein kuudenkymmenenviiden - kiirehän tässä tulee ainakin pankkien mainosten mukaan!

Olen sanonut tämän monen monta kertaa ennenkin (en tosin välttämättä tässä nimenomaisessa blogissa), mutta joskus (lausutaan: [usein]) toivon, että olisin syntynyt muutaman vuosikymmenen aiemmin. Elämäni olisi kovin, kovin paljon yksinkertaisempaa.

I alla fall, lukekaapa kirja viimeistään siinä vaiheessa, kun suomennos joskus ilmestyy. Kiitos.


/N