Ondskan etenee tuskaisen hitaasti. Kirja on hirmu hyvä, mutta minä vain en saa istuttua paikallani. Ehkä tämä tästä. Raahaan muutenkin lukuaikataulustani jäljessä. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo fonetiikka käytynä kokonaan läpi, minä olen lukenut juuri ja juuri kolmanneksen. Shame on me!

Töissä on verrattain tuskaa. Asiakkaat ovat olleet ihan ok, mutta eiköhän sekin siitä muutu, kun päästään lähemmäksi ensi maanantaita... En silti kiellä sitä, etteikö allekirjoittanutta suoraan sanoen vituttaisi se, miten nopeasti kassakonejipot palasivat mieleen. Heti, kun istuin kassan taa, viimeisimmät neljä, viisi kuukautta katosivat saman tien. Ensimmäisen "Onko Bonus-korttia?"-kysymyksen kohdalla olin taas aivan yhtä epävarma ja eksyksissä kuin heinäkuun lopulla. Enää reilu viikko. (Ja kaksi työpäivää vasta takana...)

Tuosta Ondskanista vielä - en tiedä, yritänkö lukea sitä liian fiksusti, ts. tulkita ja analysoida sitä ihan liikaa. Jotenkin se tuntuu kovin vaikealta. Teksti itsessään on sangen simppeliä niin kieliopillisesti kuin sanastollisesti, mutta en siitä huolimatta tunnu saavan siitä minkäänlaista otetta. Yleensä samastun Erikin tapaisiin hahmoihin rytinällä, mutta nyt... ei. Ehkä se tästä. Yli puolet kirjasta vielä jäljellä.

Nyt ajattelin mönkiä suihkuun, maalata naamani ja kipittää sitten kinumaan itselleni ensi viikon työvuorot. Eikä sitten kerrota tätä kenellekään, mutta minulla on ikävä yliopiskelua, kavereita, kämppää, kämppistä ja jopa opettajia. Ihan hullua!

Syns!

/N

p.s. minäkin tahdon itselleni hullun ruotsalaisen. <3